Onko tässä sinun edulliset Wordpress kotisivut kennelille ?
Mistä tiedät paljonko edulliset WordPress kotisivut kennelille valmiina oikeasti maksaa? Sekin selviää, kun luet tätä sivua eteenpäin.
Tervehdys, olen Reima eli Nettirepe. Olen vaimoni Eijan kanssa kasvattanut karkeakarvaisia mäyräkoiria metsästyskäyttöön vuodesta 2007. 2008- 2009 kennelillä oli ns. käsin tehdyt kotisivut ja 2010 alkaen olen tehnyt kennel Korpiklaanin kotisivut WordPress alustalle.

Alla olevilla linkeillä väliotsikoihin
Onko edulliset WordPress kotisivut kennelille olleet hyödylliset kennel Korpiklaanille?
Kerron aluksi mikä on WordPress
WordPress on sisällönhallintaohjelmisto, jonka päälle kotisivut perustetaan. WordPress on yksi suosituimmista alustoista, joille nettisivuja perustetaan. Itse WordPress sisällönhallintaohjelmisto on ilmainen ja perustuu avoimeen lähdekoodiin. WordPress on alunperin kehitetty blogi alustaksi, mutta sitä nykyisin käytetään monelaisten nettisivujen alustana, kuten yrityssivujen ja verkkokauppojen alustana.
Yksinkertaistettuna WordPressin käyttö muistuttaa tekstinkäsittelyohjelmiston esim. Microsoft Wordin käyttöä. Pääsääntöisesti kotisivuja rakennettaan kolmella tavalla.
- Käytetään enemmän tai vähemmän automatisoituja ohjelmistoja kuten WordPress, Joomla tai erilaiset kotisivukoneet
- Käytetään erilaisia ohjelmointikieliä ja rakenneteaan kotisivut käsin
- Yhdistetään ylläolevat tavat
Ensimmäiset edulliset WordPress kotisivut kennelille vuonna 2010
WordPressiin on saatavissa lukemattomia sivupohjia eli teemoja. Olen vuoden 2020 kevääseen asti käyttänyt ilmaisia sivupohjia. Ilmaisia teemoja on lukemattomia, mutta olen käyttänyt vuosia WordPressin oletusteema. Ko. oletusteema uusiutuu vuosittain ja tämän vuoden teeman nimi on Twenty Twenty.
Seuraavana oleva kuva on otettu tekstinkäsittelyohjelmasta, jolla tallensin kennelin sivut. Kennelin vanhojen sivujen ulkomuodon voit hahmottaa, kun sijoitat kuvassa olevat tekstit ja kuvat aikaisemmassa Twenty Twenty linkissä olevaan sivupohjaan. Sivun pohjaväri oli valkoinen.

Nämä kotisivut olivat ulkonäöltään erittäin yksinkertaiset, mutta tekstit, kuvat ja videot oli sommiteltu siten, että sivuja oli helppo lukea. WordPress oletusteemat olivat ja ovat kaikki responsiivisia eli teksti oli samankokoista kännyköillä, tableteilla ja pöytäkoneilla.
Mitä hyötyä näillä vanhoilla Korpiklaanin kotisivuilla saatiin?
Kenneliä on minun mielestä turha pitää, jos ei kenneliin tule pentuja. Ja kun pentuja tulee, niin pitää ne pennut saada myytyä. Onko sinulle joskus nartun astuttamista miettiessä tullut mieleen, että meneekö kaikki pennut kaupaksi? Niin mekin aikanaan mietittiin, kun astutusilmoitusta tai pentuilmoitusta laitettiin silloiseen Metsästäjä lehteen tai rotujärjestön pentupalstalle. Tuli mietittyä, että jääkö joku pentu pitkään meille ja saako sen sitten vanhempana saa myytyä?
Pentukysynnän lisäämisen ratkaisu oli: näkyvyys kärkisijoilla Googlen hakutuloksissa
Aloitin WordPressiin siirtymisen myötä tekemään hakukoneoptimointia, jonka tarkoitus oli saada halutut sivut näkymään halutuilla hakusanoilla hakukoneessa eli Suomen tapauksessa Googlessa. Kilpailu on vähäistä mäyräkoiriin liittyvässä hakukoneoptimoinnissa, joten harrastajakin on pärjännyt.
Miten Googlen hyvät hakutulokset näkyivät käytännössä?
Kun halutut sivut alkoivat nousemaan Googlen hakutuloksissa 1. sivulle, ei meidän enää tarvinnut ilmoittaa pentuja Metsästäjä lehdessä eikä rotujärjestön sivuilla. 2012 alkaen kennel Korpiklaanin pennut on varattu ennen nartun astutusta. Olemme ottaneet keskimäärin viisi varausta ja tarkastaneet tilannetta nartun tiineys ultran jälkeen. Nykyisin pentueen "varauskirja" täyttyy viimeistään 1/2 vuotta ennen synnytystä.
Toki myytävä tuote pitää olla hyvä ehkä jopa erinomainen. Huonoa tuotetta ei pitkään myydä, vaikka Googlen hakutuloksissa oltaisiin korkealla.
Tässä linkki kennel Korpiklaanin WordPress kotisivujen etusivulle.
Miten edulliset WordPress kotisivut kennelille perustetaan?
Mikä on webhotelli?
Kotisivut perustetaan eli pystytetään palvelin tietokoneelle johonkin webhotelli palveluja tarjoavaan yritykseen. Konkreettisesti nämä kotisivut "asuvat" tällaisen yrityksen hallinnoimassa konesalissa, jossa on pitkät rivit palvelimia. www.sivut tarvitsevat kodin ja webhotelli tarjoa sen kodin. Näitä yrityksiä löytyy Suomesta runsaasti. Niin kuin tiedät, että koteja on kaiken tasoisia ja kodilla on merkitystä.
Minä olen valinnut käyttää Zoner Oy:n palveluita, koska heidän tarjoamansa webhotellipalvelut, palvelun tuki ja hinta-laatu suhde on mielestäni paras. Heidän WP-cloud palvelinratkaisu on Suomen nopein. Sivuston latausnopeus on merkittävä tekijä sekä käyttäjäystävällisyyden kannalta että hakukoneoptimoinnin kannalta. Toki tähän latausnopeuteen vaikuttaa myös muita tekijöitä.
Asiakas
- Valitsee Nettirepen opastuksella domainin eli verkkotunnuksen
- Valitaan sopiva Zonerin WP-cloud paketti
- Tekee tilauksen
Nettirepe
- Opastaa valinnassa
- Opastaa valinnassa
- Tilausta tehdessä ilmoitetaan Reima Halonen tekniseksi tukihenkilöksi
Tilauksen tekemisen jälkeen Zoner aktivoi tilauksen 1 arkipäivän kuluessa. Aktivoinnin jälkeen WordPress on asennettu Zonerin toimesta. Tämän jälkeen kotisivujen rakentaminen voi alkaa.
Miten edulliset WordPress kotisivut kennelille rakennetaan?
Minun mielestäni on järkevää rakentaa vain sellaisia kotisivuja, joilla on jatkuvasti uusia kävijöitä. Uusia kävijöitä saadaan sivustolle parhaiten hakukonenäkyvyydellä, käytännössä Googlenäkyvyydellä. Näkyvyys voidaan saavuttaa hakukoneoptimoinnilla tai ostamalla Googlelta mainos kampanja.
Mitä on hakukoneoptimointi ? Se tarkoittaa toimenpiteitä, joilla pyritään parantamaan yksittäisen verkkosivun tai verkkosivuston sijoituksia hakukoneiden hakutulosten luettelossa tiettyjä hakusanoja käytettäessä,
Mitä hakukoneoptimoinnilla saavutetaan? Ihmiset kysyvät Googlelta kaikenlaisia kysymyksiä kuten miten laihtua tai miten saada rahaa. Vuoden 2019 "googlatuin" henkilö oli Matti Nykänen ja poliitikoista "googlatuin" oli Jussi Halla-Aho. Samalla tavalla, kun ihminen haluaa ostaa jotain, mutta ei tiedä, että mistä hän sen ostaa niin hän kirjoittaa Googlen hakukentään kysymyksen esim. myydään "x- rotuisen" koiran pentuja.
Koiran pentuja etsivä ihminen näkee sen jälkeen hakutuloksissa Googlen mukaan parhaiten internetissä hakuja vastaavat verkkosivustot. Ne verkkosivustot, jotka päätyvät hakutuloksissa 1. sivulle saavat pääsääntöisesti kaiken huomion. 2. sivulle ja siitä eteenpäin sijoitetut verkkosivustot saavat vain murto-osan ihmisistä klikkaamaan ko. verkkosivustoa.
Hakukoneoptimointi ja kotisivujen rakenne suunnitellaan siten, että ne tukevat toisiaan. Seuraavaksi kerron
Miten hakukoneoptimointi tehdään?
Pääkohdat ovat seuraavat:
Hakusanasuunnittelu
WordPress nettisivut kennelille rakentaminen aloitetaan hakusana eli avainsana(keyword) suunnittelulla. Suunnittelemme siis millä hakusanoilla haluamme näkyä korkealla Googlen hakutuloksissa. Hakusanat vaikuttavat sivuston rakenteeseen.
Sivujen tekninen optimointi
Tekninen optimointi sisältää toimet jotka kotisivuille tehdään. Niihin kuuluvat mm. domainin eli verkkotunnuksen valinta ja sivuston nopeus. Nopeuteen voidaan vaikuttaa webhotellin palveluntarjoajan toimilla kuin myös itse kotisivuilla tehtävillä toimilla.
Sivujen sisällön optimointi
Sivuilla pitää olla lukijoille hyödyllistä ja arvokasta tekstiä paljon. Etusivulla pitäisi olla eniten tekstiä, mutta en ole siihen itsekään pystynyt. Tekstin määrän tarve riippuu alan kilpailusta ja itse olen pärjännyt, vaikka etusivulla ei ole eniten tekstiä. Yrityspuolella kilpailu on sen verran kovaa, että etusivulla on syytä olla eniten tekstiä. Kennelpuolella riittää, että etusivulla on noin 400 sanaa ja sitten muilla sivuilla joilla halutaan sijoittua on 500- 700 sanaa.
Sisällön optimointiin kuuluu myös mm. oikea hakusanatiheys, sisällön luettavuus otskot ja kappalejako mukaanlukien, kuvien sekä videoiden käyttö ja lähtevät linkitykset.
Sivujen ulkoinen optimointi
Ulkoinen optimointi tarkoittaa nimensä mukaisesti asioita, joita voidaan tehdä sivujen ulkopuolelta ja käytännössä tällä tarkoitetaan kotisivuille tulevia linkkejä muilta sivustoilta. Näitä ulkoa tulevia linkkejä (backlinks) Google ajattelee ikäänkuin maineena tai puheena. Jos linkki (backlink) tulee hyvältä sivustolta, jolla on hyvä maine Googlen silmissä, niin se nostaa linkin saavan sivuston sijoitusta ja mainetta Googlen silmissä. Jos linkki (backlink) tulee Googlen mielestä huonolta sivustolta, niin se laskee linkin saavan sivuston sijoitusta Googlen silmissä.
Mitä kovempaa kilpailu on sitä enemmän on merkitystä backlinkeillä ja niiden laadulla.
Ota huomioon, että hakukone optimoinnin tulokset näkyvät muutamien kuukausien aikana. Tuloksien näkymiseen kuluvaan aikaan vaikuttaa käytetyt optimointikeinot ja käytettyjen hakusanojen kilpailutilanne.
Sivuston rakenteen ja ulkoasun suunnittelu

Sivuston rakenteen ja ulkoasun suunnittelu toteutetaan yhdessä asiakkaan kanssa etänä (tällä hetkellä minulla on käytössä Skype) tai tapaamisena. Sivuille tuleva sisältö tukee valittuja hakusanoja. Sivuston ulkoasu rakennetaan siten, että se on yhtenäinen kennelin tarinan kanssa. Jos kennelin tarina vasta alkaa, niin sitten luodaan tarinalle alku.

Käytän siis sivujen rakentamiseen Thrives Themes sivujen rakentajaa ja teemoja. Kuvassa on kennel Korpiklaanin etusivu. Etusivu on tehty ns . laskeutumissivun sivupohjalle eli siinä on paljon erilaisia visuaalisia elementtejä. Sivuston etusivu on tärkeä liikenteen kerääjä, joten etusivuun on syytä panostaa.
Laskeutumissivuksi nimitetään sivua, jolle yritetään saada Googlella hakua suorittava asiakas laskeutumaan. Tämä laskeutumissivu on visuaalisesti näyttävämpi kuin "perussivu"

Perussivujen sivupohja on samanlainen kaikilla perussivuilla ja ne ovat johdonmukaisesti rakennettu. Perussivuja ovat ne sivut, jotka eivät ole laskeutumissivuja tai blogisivuja.
Esimerkiksi koirista kertovilla sivuilla eri koirien koetulokset ja näyttelytulokset ovat kirjattu samalla tavalla. Kennel Korpiklaanin kotisivuilla tätä periaatetta ei ole noudatettu, koska sivut toimivat Nettirepen tarjoamien kennelsivustojen esittely sivustona.
Erilaisia laskeutumissivun pohjia on käytössä yli 300 ja teemana on käytössä monikäyttöinen Thrive Shapeshift.
Sivuston esittely
Sivuston esittely pääasiassa etäyhteydellä. Mahdollisten korjauksien jälkeen uusintaesittely. Kun asiakas on hyväksynyt edulliset WordPress sivut kennelille, niin lähetän laskun.
WordPressin käytön opettaminen
Kun lasku on maksettu, pidetään kahden tunnin WordPressin käytön opetustilaisuus. Tilaisuus pidetään joko etänä tai tapaamisena. Opetan toimenpiteet hallintapaneeliin kirjautumisesta ja sivun lisäämiseen asti. Lisäksi opetan tarvittaessa sivustoon tilatun sähköpostin käytön. Videoin tapahtuman ja asiakas saa kameran muistikortin itselleen, jotta opetetut asiat voi tarvittaessa kerrata.
Pääkäyttäjä tunnusten luovuttaminen
Opetustilaisuuden jälkeen asiakkaalle luovutetaan WordPress sivujen, webhotellin, sähköpostin ja analyysityökalujen (Google Seach Console ja Google Analytics) pääkäyttäjä tunnukset.
Kotisivupaketit kennelille
Kasvattajalle on tarjolla kaksi eri kokoista vaihtoehtoa lisätä Google näkyvyyttä
Voit valita kahdesta sivumäärältään eri kokoisesta vaihtoehdosta. Molemmissa vaihtoehdoissa WordPressiin asennetaan lisäosia, jotka suojaavat, nopeuttavat ja auttavat hakukone näkyvyydessä. Lisäksi asennetaan tarvittavat Thrive Themesin lisäosat ja edulliset WordPress kotisivut kennelille kytketään myös analyysi työkaluihin Google Search Console ja Google Analytics.

- 1Kaikkiin päätelaitteisiin soveltuvat tyylikkäät ja edustavat kotisivut, jotka esittelevät erinomaisesti kennelisi toiminnan.
- 2Näkyvyys Googlen haku tuloksissa 1. sivulla tuo kävijöitä halutuille sivuille ja sen myötä yhteydenottoja pennun ostoa suunnittelevilta ihmisiltä.
- 3Hakukoneoptimointi sisältyy hintaan. Hakukoneoptimointia tarjoavissa yrityksissä hintahaitari on noin 500 eurosta tuhansiin euroihin.

Tassu
- Enintään viisi sivua
- Joista kaksi sivua näkyy halutuilla hakusanoilla Googlen hakutuloksilla 1. sivulla
- Tarvittava määrä tekstiä, videoita ja kuvia
- Tuki sisällön tuottamiseen
- Esimerkki Tassusta
- Tarkempi kuvaus Tassun sisällöstä
- 6 kk ylläpito sisältyy Tassun hintaan

Sorkka
- Enintään 10 sivua
- Joista neljä sivua näkyy halutuilla hakusanoilla Googlen hakutuloksilla 1. sivulla
- Tarvittava määrä tekstiä, videoita ja kuvia
- Tuki sisällön tuottamiseen
- Esimerkki Sorkasta
- Tarkempi kuvaus Sorkan sisällöstä
- 6 kk ylläpito sisältyy Sorkan hintaan
Mitä hyödyt siitä, kun otat ylläpitopalvelun Nettirepeltä ?
Kotisivupaketteihin Käpälään, Tassuun ja Sorkkaan saat maksutta 6 kk:n ylläpidon. Joka tapauksessa muutaman kuukauden ajan seuraan hakukoneoptimoinnin kehitystä ja teen tarvittavia muutoksia. Lisää tietoa eri ylläpito palveluista.
Kun Nettirepe hoitaa ylläpidon, niin
- Sinun ei tarvitse huolehtia kotisivujen teknisestä toiminnasta
- Kotisivujen valmistumisen jälkeen kotisivuille lisätty tai päivitetty materiaali on hakukoneoptimointia tukevaa, jolloin hakutulos sijoitukset eivät muutosten johdosta huonone.
Uskon, että meidän asiakassuhteen kannalta on parasta, että meistä kumpikin tekee sitä mitä osaa. Asiakkaan eli tilaajan tehtävänä on päättää mitä sisältöä sivuilla on ja tuottaa se. Minun tehtävänä on hoitaa se sisältö sivuille sellaisessa muodossa, että se palvelee valittuja tavoitteita ja vastaan siitä, että edulliset WordPress kotisivut kennelille toimii niin kuin pitää.

Päivitykset hallintapaneelissa
Viereisessä (mobiilissa ylhäällä) olevassa kuvassa on WordPressin hallintapaneeli. Tämän kautta rakennetaan kotisivuille tulevat sivut teksteineen, kuvineen jne. Jos haluat itse lisätä lisää sivuja kotisivuille, niin täältä se onnistuu.
Täällä hallintapaneelissa käyn vähintään viikottain ja teen tarvittavat päivitykset.
Kun sinun on tarvetta lisätä/ muuttaa sivuille tekstiä, kuvia videoita tai lisätä uusia sivuja, niin opetan sinulle miten teet ko.asiat veloituksetta.
Jatkuva hakukoneoptimointi
Hakukoneoptimointi on tietyllä tavalla jatkuvaa työtä, jos halutaan pitää saavutettu taso. Haluttujen tulosten saavuttaminen kestää muutaman kuukauden. Yrityspuolella kilpailu on kovempaa ja siellä uudella verkkotunnuksella (www.sinunkenneli.fi) sekä paljon kilpaillulla hakusanalla kestää 6- 9 kk päästä Googlen 1. sijalle. Kennelipuolella uskoisin, että 6 kuukautta riittää. Hakukoneoptimoinnin toimenpiteet edellyttävät toimenpiteitä myös asiakkaalta, joten tavoitteiden saavuttaminen on yhteistyötä. Seuraan Google Search Consolesta miten Googlen hakukonerobotit indeksoivat eli tarkastelevat sivustoa ja teen tarvittavat muutokset/ korjaukset. Search Console raportoi kuukausittain haun tehokkuuden. Raportti lähetetään asiakkaalle.
Sisältöön liittyvä päivitys
Tarkastan ja tarvittaessa korjaan nettisivuille tulevan päivitetyn sisällön hakukoneoptimoinnin näkökulmasta tai teen muuta päivitys/muutostyötä kolme tai kuusi tuntia vuodessa.
Kävijöiden analysointi
Google Analytics ohjelmalla seuraan kävijöitä ja raportoin tilanteen kuukausittain. Analyticsillä näkee mm. millä laitteella, mihin klo aikaan, mistä maasta, minkä ikäinen kävijä on ja mille sivuille kävijä on ensimmäiseksi tullut. Google Analyticsin avulla näkee toimiiko edulliset WordPress kotisivut kennelille niin kuin on toivottu.
Kotisivujen suojaamiseen liittyvät lisäosat
Käytän kahta lisää osaa suojaamiseen eli WordFence ja CleanTalk. CleanTalk lähettää raportin viikoittain ja WordFence myös viikoittain. WordFence raportoi myös jokaisen sisäänkirjautumisen WordPress hallintapaneeliin. Poikkeamat raportoidaan asiakkaalle ja tarvittaessa useammin. Cleantalk on maksullinen lisäosa ja kuuluu ylläpidon hintaan. WordFencen maksuttomalla lisäosalla olen tähän asti pärjännyt eli maksullista versiota ei ole tarvittu.
Palautus varmuuskopioista
Mikäli turvatoimista huolimatta sivuille tunkeudutaan, niin palautan kotisivut käyttökuntoon Zonerin varmuuskopioista. 2013 on viimeksi ollut ylläpitämässäni sivustossa luvaton tunkeutuminen. Eli ei niitä usein tapahdu.
Näkyykö kohta myös naapurikennelin sivut Googlen 1. sivulla?
Edulliset WordPress kotisivut kolmelle kennelille eri puolella Suomea koirarotua kohden.
Ainakaan minun tekemät toiset nettisivut kennelille eivät alueellasi kilpaile sinun kennelin kotisivujen kanssa.
Kun tilaat sivut Nettirepeltä NYT, ehdit ennen sitä (kenneliä), jota olet seurannut.
Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää miten voimme lisätä pentukyselyiden määrää.
Kuvaile lomakkeeseen mahdollisimman seikkaperäisesti kennelisi toimintaa, kokoa ja tavoitteita. Toki tämä voidaan tehdä myös yhteydenotto tilanteessa, mutta mitä enemmän saan tietoa etukäteen, sen paremmin pystyn valmistautumaan.
Edulliset WordPress kotisivut kennelille maksetaan vasta sitten, kun asiakas on hyväksynyt valmiit kotisivut. Eli saat varmasti sellaiset kuin on sovittu.
Pacta sunt servanda
Reima Halonen
Nettirepe
Tietoa yrittäjästä
Olen vuonna 1967 syntynyt sivutoiminen yrittäjä. Jään päätoimestani Puolustusvoimissa eläkkeelle vuoden 2023 lopussa. 2024 alkuun asti on tarkoitus sivutoimisena yrittäjänä harjaantua WordPress kotisivujen tekijänä sekä hakukoneoptimoijana. Harjaantumisen jälkeen "avataan hanat" ja lähden kilpailemaan "ammattilaisten liigaan".
Tarkoituksena on yritys toiminnalla rahoittaa hyvinvointi Suomen ylläpitämistä. Se tarkoittaa kuten tiedät mm. verojen maksamista. Kuten sanottu "alvi pitää aina maksaa".
Osaako Nettirepe hakukoneoptimoinnin?
Olen hakukoneoptimoinut ja rakentanut kennel Korpiklaanin WordPress kotisivut vuodesta 2012 alkaen. Kyseiset kotisivut ovat usealla hakusanalla Googlen 1. sivulla. No mitä hyötyä tästä on ollut meidän kennelille? Eikös ne pennut mene kaupaksi rotujärjestön tai Tori.fi:n kautta? Ehkä.
Meidän kennelille tämä hakukonenäkyvyys on tehnyt sen, että Korpiklaanin pentueet ovat täyteen varattuja viimeistään astutuksen aikaan. Toki myytävä tuote on oltava kunnossa. Ei hyvällä Google näkyvyydellä saa huonoa tuotetta myydyksi, vaan Google näkyvyydellä saadaan tuotteen etsijät tulemaan kennelisi kotisivuille.
Olen nyt siis tekemässä harrastuksesta ammattia ja tällä hetkellä minun hakukoneoptimointitaidot riittävät Googlen 1. sivulle, kun kilpailua ei ole paljon. Olen nyt yrityksen perustamisen jälkeen alkanut vakavasti opiskelemaan hakukoneoptimointia. Parin vuoden päästä osaan enemmän kuin nyt ja silloin kykenen tekemään menestyksekästä hakukoneoptimointia myös enemmän kilpailluilla aloilla. Toki silloin palveluiden hinta on myös kalliimpi kuin nyt.

Kuvassa näkyy kennel Korpiklaanin erään sivun sijoitus Googlen hakutuloksissa. Googlen ensimmäisellä sivulla on 10 hakua.
Mitä edulliset WordPress kotisivut vaikuttavat kenneltoimintaasi?
Jotta kennelisi saavuttaisi mainetta ja sen tarina tulisi tunnetuksi, on sinulla oltava tuote, jota asiakas himoitsee. Jos sinulla tällä hetkellä pennut on varattu jo ennen astutusta, niin et sinä mitään nettissivuja tarvitse. Kennelisi on saavuttanut sen maineen jollain muulla tavalla. Jos haluaisit, että pentujen varauskirja täyttyy ennen nartun astutusta, niin pentujen ostajien on saatava tietää siitä.
Saavutettu etu
Toimenpide, jotta etu saavutetaan
"Aika on joki, joka vääjäämättä vie meidät kohtaamisiin todellisuuden kanssa. Tilanteisiin, joissa on pakko päättää. Emme voi pysäyttää liikettä alaspäin, emmekä väistää kohtaamisia. Voimme vain lähestyä niitä parhaalla mahdollisella tavalla" - Ray Dalio
Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää miten voimme lisätä pentukyselyiden määrää.
Kuvaile lomakkeeseen mahdollisimman seikkaperäisesti kennelisi toimintaa, kokoa ja tavoitteita. Toki tämä voidaan tehdä myös yhteydenotto tilanteessa, mutta mitä enemmän saan tietoa etukäteen, sen paremmin pystyn valmistautumaan.
Edulliset WordPress kotisivut kennelille maksetaan vasta sitten, kun asiakas on hyväksynyt valmiit kotisivut. Eli saat varmasti sellaiset kuin on sovittu.
Pacta sunt servanda
100% takuu Googlen 1. sivulle pääsemisestä.
Jos sijoitus ei ole saavutettu kuudessa kuukaudessa, niin työtä jatketaan ilman lisäkorvausta, niin kauan kunnes tavoite on saavutettu.
Reima Halonen
Usein kysytyt kysymykset
Mitä kotisivujen toimitus ei sisällä?
Olenko oikeasti kotisivujeni omistaja ja kannattaako ne edes omistaa?
Miten nopeasti kotisivut saadaan pystyyn?
Osaanko tehdä ne asiat, jotka eivät kuulu ylläpitoon?
P.S. Huomaa, että näiden WordPress nettisivut kennelille kotisivupakettien saatavuus on rajallinen. En siis tee samalle rodulle samalle alueelle kilpailevia sivuja. Olen jakanut Suomen kolmeen osaan. Maantieteelliset rajat vaihtelevat rotujen mukaan.